Heijsan ållå! Oon nyt saanut uuden blogini Dangerous'in päivitettyä alakuun ja nyt muutan sinne, käyn täällä välillä mutten mittään blogia tänne ennää päivittele! Loin toisen blogin, koska inspistä ei yksinkertaisesti löytynyt tämän blogin ylläpitämiseen, joten päätin luoda uuden. Toivon rakkaat lukijat, että liittyisitte uuteen blogiini, se on toki kissapainoitteinen, mutta ainahan se ripaus tai isompikin ripaus lifestyleä löytyy, varsinkin kesällä! Sen enempää selittelemättä tässä uuden blogini osoite:
http://jonnan37.blogspot.fi/
Kiitos ja hei!
maanantai 6. toukokuuta 2013
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Hei taas piiitkästä aikaa & anteeksi!
Hei taas pitkästä aikaa ja anteeksi todella etten oo blogia pitänyt pystyssä piitkään aikaan, mutta syynä on vain yksinkertaisesti se, ettei inspistä oo löytynyt. Nyt oon todellakin päättäny tehä sen, että tämä blogi joko lopettaa tai sitten muutan blogini nimen, ja alan tästä tekemään kissoihini (tällä hetkellä yhdelle kissalle) liittyvää blogia, jossa kerron hankintojani, mitä haluaisin hankkia yms tietoa kissastani. Puhuttelen tätä siksi monikossa että "kissoilleni", koska heinäkuulle 2013 mulle pitäisi toisenkin kissan tupsahtaa. :) Kerron siitä sitten tarkemmin myöhemmin, oon nyt luonut uuden blogin Dangerous nimisen, linkkaan sen tänne kunhan saan sinne tehtyä bannerin yms "pikkuhuoltoa". Mutta mitäs sitten mulle itelleni kuuluu? Ihan hyvää itseasiassa, perus opiskelijan elämää, jonka arkipäivät menee aikalti koulussa, mutta onneksi ensviikolla helepottaa, kun viikonloppu alakaakin jo keskiviikkona,ku on tosiaan helatorstai ja sen jäläkeinen perjantai on vappaa.
Mutta eikai tässä sen ihimeempia ilimoittelen teille sitten, mikä on tämän blogin tuomio!
perjantai 7. joulukuuta 2012
Joululahjatoivelista
Heissan taas lukijani/ei lukijani noh jokatapauksessa te jotka tätä tekstiä tällä hetkellä luette, mää päätin nyt tosiaan skarpata tämän blogini kans, vaikkei nyt kameran kuvia tulekkaan tähän postaukseen.
Mennään nyt ihte blogiasiaan, päätin nyt tehdä teille mun joululahjatoivelistan.
1. Sims 3 lemmikit lisäosa:
2. Sims 3 vuodenajat lisäosa:
3. Sims 3 (tottakai)
4. Sims 3 supernatural lisäosa:
5. Paranormal activity 3 DVD
6. Suklaata
Ja tottakai kaikille hyvää Joulumieltä! :) ei kai mul muuta hyvää Joulun odotusta kaikille!
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Kuulumisia & Joulufiiliksiä
Heissan taas! Voin nyt iloisesti sanua että oon nyt päättänyt jatkaa blogini kirjoittamista, joten tauko on nyt mennen talven lumia! :)
Mulle kuuluu itseasiassa meleko hyvvää, oon iha hirvee "joulufriikki" ja rakastan Joulua yli kaiken! Joulukuussa kaikista kivointa on ite tottakai jouluaaton odotus ja se fiilis ennen jouluaattoa. Tietenkään mulle ei oo Joulussa tärkeintä lahajat, vaan se että saa viettää perheen, mummun & papan kaa laatuaikaa. Mut tottakai sekin on kivaa, että kehtaa porukoilta pyytää jotain sellastakin lahajaksi, jota ei nyt joka arkipäivä tulisi kehdattua ees pyytää, mutta niinkuin jo aiemmin sanoinkin, ei lahajat oo mulle tärkeintä.
Oon ehkä tullu äitiini tällänen Joulua lovettava ihiminen. Ihanaa on sekin kun saa alakaa koristelemaan omaa huonettakin Joulu kuosiin ja itse joulukuusen koristelukin on kivaa tekemistä kylymänä talavi-iltana, tottakai kuusihan meillä koristellaan perinteisesti joko 23.12 illalla tai sitten aattoaamuna. Meillä laitetaan porukoitte ostamat lahajat oottelemaan kuusen alle, tai ennen ollaan tehty sillee et saa valita sen 1-3 lahajaa (suurimmaksi osaksi kummeilta tulleita/muilta sukulaisilta) ja muut lahajat sitten illalla kotona, kuhan ollaa tultu mummulta ja papalta syömästä, siellä siis jaetaan sitten mummun ja papan ostamat lahjat, mutta viime vuonna tehtiin niin, että kaikki vanahempien ostamat lahajat jaettiin illalla, mutta tunnelmaa tuomaan laitettiin muutama paketti kuusen alle. (: Oispa jo Joulu! Mut toki se odotushan on ihaninta kuten jo aiemmin sanoinkin. Henkilökohtaisesti en ymmärrä niitä ihimisiä, jokka jopa vihaavat Joulua taikka sitä edes vietä en nyt halua mennä dissaamaan ketään, kukanenkin tyylillään, mutta henkilökohtainen mielipiteeni on se, että ihimettelen suuresti ihimisä, jokka eivät Joulusta pidä.
Mulle kuuluu itseasiassa meleko hyvvää, oon iha hirvee "joulufriikki" ja rakastan Joulua yli kaiken! Joulukuussa kaikista kivointa on ite tottakai jouluaaton odotus ja se fiilis ennen jouluaattoa. Tietenkään mulle ei oo Joulussa tärkeintä lahajat, vaan se että saa viettää perheen, mummun & papan kaa laatuaikaa. Mut tottakai sekin on kivaa, että kehtaa porukoilta pyytää jotain sellastakin lahajaksi, jota ei nyt joka arkipäivä tulisi kehdattua ees pyytää, mutta niinkuin jo aiemmin sanoinkin, ei lahajat oo mulle tärkeintä.
Oon ehkä tullu äitiini tällänen Joulua lovettava ihiminen. Ihanaa on sekin kun saa alakaa koristelemaan omaa huonettakin Joulu kuosiin ja itse joulukuusen koristelukin on kivaa tekemistä kylymänä talavi-iltana, tottakai kuusihan meillä koristellaan perinteisesti joko 23.12 illalla tai sitten aattoaamuna. Meillä laitetaan porukoitte ostamat lahajat oottelemaan kuusen alle, tai ennen ollaan tehty sillee et saa valita sen 1-3 lahajaa (suurimmaksi osaksi kummeilta tulleita/muilta sukulaisilta) ja muut lahajat sitten illalla kotona, kuhan ollaa tultu mummulta ja papalta syömästä, siellä siis jaetaan sitten mummun ja papan ostamat lahjat, mutta viime vuonna tehtiin niin, että kaikki vanahempien ostamat lahajat jaettiin illalla, mutta tunnelmaa tuomaan laitettiin muutama paketti kuusen alle. (: Oispa jo Joulu! Mut toki se odotushan on ihaninta kuten jo aiemmin sanoinkin. Henkilökohtaisesti en ymmärrä niitä ihimisiä, jokka jopa vihaavat Joulua taikka sitä edes vietä en nyt halua mennä dissaamaan ketään, kukanenkin tyylillään, mutta henkilökohtainen mielipiteeni on se, että ihimettelen suuresti ihimisä, jokka eivät Joulusta pidä.
Myöskin piän suuresti, kun saa alakaa leipomaan pipareita ja joulutorttuja, ja muita leivonnaisia. En tiiä, on vaa nii kauhia Joulufiilis et oli pakko saaha purkaa tätä jotenki. :D
Muutenkin tuntuu siltä, että on nyt kauhia kirjotuspula ku ennoo tätä blogii pitäny pystyssä, ja haluun sitä pyytää teiltä lukijat anteeksi. On vaa ollu kans vähä kaikenlaista mylläkkää, ettei blogin kirjoittaminen oo maistunut muulta, kuin puulta. Mutta luulen että tämä pienehkö tauko on tehenyt teräänsä.
Kamerani on onnekseni löytynyt, mutten oo viel päässy kuvvaamaan mittään, nii kuvat oon pöllinyt We Heart It'istä.
Täsä vielä Joulu aiheinen kuvatus.
lauantai 3. marraskuuta 2012
Meidän koirien esittelyt (toivepostaus)
Heippatirallaa te kaikki sielä! :) Nyt ois vihdoin ja viimein toivepostauksen aika, jossa siis on toivottu et esittelen meijän koirat + niiden pentukuvat. Valitettavasti en nyt pentukuvia saanu tähän hätää, koska mun kamera on menny hukkaan, joten voin tehä paremman postauksen joulun jäläkeen, ku aattelin toivoa kameraa.
Mut joo asiasta kymmenenteen aloitan koirien esittelyt vanhimmasta nuorimpaan.
Always tan lord
Syntynyt: 4.7.2003
Rotu: Cockerspanieli
Väritys: Black & tan
Kutsumanimi: Ville
No määhän olin tosiaan 7 vee minikersa kun Ville meijän huusholliin tuli. Ville on aina ollut todella kiltti muita ihmisiä kohtaan, toisia koiria kohtaan taas voi aluksi hyvinkin murisevaa sorttia, muttei tuo kauaa jaksa halloota toisesta koirasta pitää. Lenkeillä tuo ei oo moksiskaan toisista koirista. Villehän rakastaa yli kaiken noutaa palloja, kenkiä ja ihan mitä vaa mitä nyt vaan jaksaa kantaa. Ville on kyllä sellainen koiruus ja niin omalaatuinen persoona että ei Villestä kertakaikkiaan voi olla pitämättä! Toki nyt vanhuuttaan on alakanut olemaan aika höpsö ja jalatkin hieman reistailleet, mutta silti ei Villestä uskoisi että tuo on pian 10-vuotias vanha herra! Jaksaa edelleen hyvin juosta ja pysyy meijän nuorempienkin koirien perässä hyvin, ellei hieman paremminkin.
Jos Ville olisi ihminen luulisin että tuo olisi luonteeltaan hyvin määrätietoinen, tosi ystävä niille joihin luottaa ja täysi kusipää niille joista ei tykkäisi yhtään! Olisi varmasti tosi rauhallienn ja kiltti muuten. Ehkä hieman kärsimätönkin.
Always twist and Hope
Syntynyt: 24.8.2006
Rotu: Cockerspanieli
Väritys: Blue Roan
Kutsumanimi: Rasmus
Mun ikioma koirasessukka, joka on mulle kaikki kaikessa! Meijän koirista kaikkein "höpsöin", mutta on ollu mua kohtaan todella uskollinen sesse. Jos lähen esim. kauppaan ja portti jää auki tai on joku muu reitti mistä vaan perää pääsee niin lähtee 100 % varmuudella juoksemaan perään, kokemusta löytyy noiden 6 vuoden takaa useampikin. Rasmus on tosi kiltti koira, mutta aika arka. Mutta nyt on saanut jostain todella ison itseluottamus piikin eikä oo enää lähelläkään niin arka mitä joskus on ollut. Mun oma lellarihan Rasmus on ;)
Rasmus kulkee kotona aivan kaikkialle minne sitten ikinä meenkin.
Rasmus vauvvana<3 (sattu löytyy kamerasta)
Aada
Syntynyt: 7.10.2010
Rotu: Sekarotuinen (cockerspanieli + bichon fríse)
Väritys: Valkoinen (korvat ruskeat ja selässäkin)
Aadahan on tosiaan Rasmuksen lapsi. Meidän + tuttaviemme oma kasvatti. Aadasta en olisi uskonut että siitä tulee näin kilttiä kun miettii millainen rasavilli se oli pentuna, toki normaaliahan se on. On erittäin kiltti ja ihmisrakas koira, josta aivan kaikki ovat tykänneet jotka Aadan ovat nähneet. Lenkilläkin ihimiset saattavat pysähtyä vain hoitamaan Aadaa ja näin. Aada syntyi hieman keskosena, muttei siitä mitää haittojakaan ollut. Meille oli tarkoitus tulla ensin Aarre niminen urkki, mutta se valitettavasti menehtyi päivän ikäisenä. :/
En kyllä kadu päivääkään kun päätettiin että Aada sitten tulee meille. :)
Uskollinen koira. :)
Tässä oli tää koirien esittely juttu. :)
Yks pyyntö teille lukiat! Kiinnostaako teistä ketää lukia tätä? Ja sitte sitä et heittäkää jotai ideoita, joista voisin tehä bloggauksen? Ku inspis koht alakaa jo menneenku ei tuu mittää ideaa päähä. :/
Kiitti!
lauantai 29. syyskuuta 2012
Serkkusein haastoi
"This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognised."1. Each person tagged must post 11 things about themselves2. They must also answer the 11 question the "tagged" has sent for them.3. They must also create 11 more question to ask bloggers they have decided to tag.4.They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.5. These lucky bloggers must be told.6. . There's no tag backs
Cepa
1. Jos multa kysyttäis et " Mikä on sun lempieläimes " niin tuskin löytäisin siihen oikeaa vastausta. Itseasiassa tykkään eniten hevosista, koirista ja jyrsiöistä. Kissoistakin oon alakanu tykkäämään enemmän, siis en oo koskaa niitä vihannutkaa. :)
2. Puhun paljon tuttujeni & kavereideni seurassa, mutta uskokaa tai älkää, oon tosi ujo. Kyllä siis jos joku tuntematon tullee puhhuu, juttelen kyl takas, mut esim. koulussa oon aika ujo ja muutenkin isossa porukassa tulee ehk jopa ahistava olo, jos yli puolet on tuntemattomia. Tuttujeni seurassa oon kyllä ehkäpä se pahin puhuja toisinaan. :D
3. En osaa lukia kokkeisiin en ollenkaa! Hassultaha se kuulostaa, mut teksti mulle siinä on vähä niinku et "hauki on kala" juttuu, ja sit kokkeesa mietin et miksen osaa keskittyä lukemiseen.
4. Tunneilla, et voin keskittyä opettajan kuunteluu, mun on aivan pakko tehä samalla jotai samalla esim. vaikkapa piirrellä vihkoon tai räplätä kännykkää.
5. Mul on ollu jo kaua haaveissa hankkia nk. " rescue " koira, jostakin löytöeläin kodissa ja sittenku saan ammatin (kokin), kunhan rahaakin kertyy aion tollasen itelleni hankkia. :)
6. Katon aina salaa tai sitten parhaan kaverini kans jotai eläindokumentteja, ku muut kaverit eivät niinkään niistä välitä.
7. Muhun on tosi helppo tutustua, vaikkakin aika ujo oon.
8. En oo ikinä ollu päiväkodissa hoidossa, vaa aina mun mummulla ja papalla. Siksi ne mulle nii tärkeitä onki. :)
9. En osaa ostaa oikein minkään muun värisiä vaatteita ku mustia, ja se tapa mua ärsyttää toisinaan.
10. Voin sanoa itseäni puoliksi rasistiksi, koska en vois kuvitella enkä haluais seurustella ulkomaalaisen kanssa. Mutta mulle on ihan ok että ne täällä asuu ja toki mukaviakin ulkomaalaisia on.
11. Rakastan vastaleikatun nurmikon tuoksua.
Oscar & Arthur
Ja itse taggaajan kysymykset
1. Mitä mieltä oot siitä, että mennään tosi nuorena kihloihin? (meinaan tyyliin 13-15 w.) - No se on mielest heijän oma asiansa, mut en kauhiana kannata tätä. :D
2. Ootko koskaan syönyt jotain eksoottista ruokaa? - En tietääkseni.
3. Mikä on asia jonka haluaisit ehdottomasti tehdä ennen kuolemaasi? - Hmm, vaikia kysymys. :) Varmaankin jos olisin vanhainkodissa, niin käydä viimeisillä päivillä ulkona mahdollisimman paljon, ja sitten jos mul ois jotai eläimiä nähdä ja hyvästellä ne, niinkuin jos on lapsia niin tottakai ne ja ystävät. :)
4. Uskotteko että on olemassa taivas ja helvetti? - En. :D
5. Onko teidän mielestä nykynuorien kauneusihanteet ihan terveitä? - Ei en ymmärrä et 11-12 vuotiaina aletaan meikkaamaan iha hirviänä, kevyt meikki on OK, mut toivoisin et lapsukaiset osaisivat nauttia ku heijä ihonsa on hyvässä kunnossa. Ja en ymmärrä sitä et pitää olla luurangon laiha ja sitä pissisvaatetusta.
6. Kuka on turhin julkkis jonka tiedätte? - Hmm, varmaan yleisesti jotku bb-ihimiset ja Johanna Tukiainen.
7. Jos saisit valita yhden päivän, hetken ja paikan jossa suudella jotain tiettyä henkilöä, mitkä ne olisivat? - Hmmh, varmaan mun ja kullan vuosipäivä ku se on kesällä ja jossai romanttisesa paikassa. :)
8. Onko parisuhteessa väärin tehdä toinen mustasukkaiseksi pelkästä uteliaisuudesta? - Todellaki!
9. Mikä on asia jota et ikimaailmassa tekisi vaikka sulle maksettaisiin kymppitonni? - Jotai sisäelimiä en suostuis syömää.. :D
10. Mitä mieltä olet alaikäisten ryyppytouhuista & tupakanpoltosta? - Noh poltan ite nii vaikia siihe mennä kommentoimaa, ja liika alaikäisten juominen siis et juuaa liian nuorena ja liia paljo iha joka ikinen kerta nii en tykkää.
11. Montaako ihmistä oot kaikenkaikkiaan pussannut? - 1-2.
JATKAN TÄTÄ VIELÄ MYÖHEMMIN!!
Nougat
lauantai 25. elokuuta 2012
Missä olet Cepa?
Tämän päivän kirjoitus ei ole mikään positiivinen. Rakas pikku hamsterini Pikkumökin Cinnamon, tutummin Cepa, on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Aamullakun menin kattomaan "örkkieni" vesitilanteen, havahduin Cepan terran hiljaisuuteen ja siihen, että sen terraarion kansi oli jollakin jäänyt auki. Paniikissa alan etsimään Cepaa, tuloksetta. Menin alakertaan, hain kaurahiutaleita, riisiä ja marjoja, vein ne omaan entiseen huoneeseen, laitoin ne lattialle, hain Cepan terrasta Elovena, rasian, joka oli jo valmiiksi purtu. Laittoin sinne puruja ja paperia, ja lattialle tietysti ruuat. Noin tunnin parin päästä meen kattomaan oisko Cepasta löytynyt jälkeäkään, onnekseni saan huomata, että mustaviinimarjoja on syöty ja kaurahiutaleita naposteltu. Hetken aikainen innostukseni hiipuu nopiasti pois, kun tajuan että vaikka pikku Cepani onkin käynyt syömässä niin en silti oo sitä saanu vielä kiinni.
Toivon, että löydän Cepan enneku kerkeää kovin paljoa aikaa kulua. Oikiastaan kärsivällisyyshän tässä nyt on. Laitoin vesipullon riippumaan että ainakin Cepa saa olla voimissaan eikä kuolen nälkään tai janoon. Koko huoneen oon ettiny, mutta pikku Cepa osaa näköjään olla piiloutumisen maailman mestari. Nyt huoneeseen tai siis entiseen huoneeseeni oon jättäny kameran kuvaamaan, jospa Cepa ilmestyisi niin ossais paremmi ettiä sitä.
Jospa Cepa löytyisi, on jo ikävä tuota pikkusta nappisilmää. En oo osannu kumminkaan itkeä tai muutakaan, en sillä etteikö tämä veijari olisi tärkiä, vaan kun en ole kumminkaan saanut mitään todistetta, että Cepa olisi kuollutkaan jos kerta on käyny syömässä. Pitää vain muistaa se, et Cepa on yöeläin ja tuskin ainakaan vielä monee tuntiin tuun saamaan sitä kiinni, ellei hyvä tuuri oo. Äsken ku kävin kameran tarkistamassa, ei oo tuloksia tullu, mut välillä pieni rapina kuuluu. En nyt vielä halua kunno suuretsintöjä alottaa, koska reppana on varmasti muutenkin hyvin järkyttyny. Teen iha mitä vaan, että Cepa löytyy.. Kunhan kavereita tulee niin sitten pittää alakaa tosissaan kaivamaan jokane nurkka, antaa nyt pikkuisen olla rauhassa. Edes hetken aikaa. Cepan luonteen tietäen luulen aika vahvasti, että se ei oo kauas menny. Uteliashan Cepa on, mutta äärettömän kiltti. Jos en tänää/yöllä saa Cepaa kiinni, pitää jatkaa taas aamulla, koska ruokaa ja juomaa Cepalla on niin se pärjää kyllä. Voin ehkä kuulostaa liiankin rauhalliselta, mutta en nyt tosiaankaan halua alakaa Cepaa pelottelemaan. Toivon, et se löytyy ennenku koulut alakaa taas siis maanantaina, koska sitten en voi olla sitä enää ettimässä.
Mutta tässä teille kaikille nyt tiedoksi, että rakas hamsuni on kadonnut.
HOX! Päivittelen kyseistä blogikirjotusta aina miten Cepan etsiminen on edenny!
Cepasta ei oo tehty edelleenkään mitää havaintoa tai muutakan "mullistavaa" infoa ei oo. Vaan tuosa äsken menin tekemään vaatekaappieni "alle" pikkuisia, mutta jyrsijäystävällisiä loukkuja, jospa karkulainen niihin menisi :) Pitää toivua parasta, joten pidetään kaikki peukut pystysä että karkulainen löytää tiensä kotiin!
HOX! Päivittelen kyseistä blogikirjotusta aina miten Cepan etsiminen on edenny!
Cepasta ei oo tehty edelleenkään mitää havaintoa tai muutakan "mullistavaa" infoa ei oo. Vaan tuosa äsken menin tekemään vaatekaappieni "alle" pikkuisia, mutta jyrsijäystävällisiä loukkuja, jospa karkulainen niihin menisi :) Pitää toivua parasta, joten pidetään kaikki peukut pystysä että karkulainen löytää tiensä kotiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)







