sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Rakkaus, ilman sitä ei pärjäisi

Ajattelinpas sitten aikani kuluksi ja tarkoituksellakin jatkaa tätä blogia etiäppäin! :)
Oon jo siis seurustellut vähän päälle vuoden maailman ihanimman ihmisen kanssa! En oo koskaan tavannut samankaltaista ihmistä. Tää blogi on omistettu kaikille, mut eniten ehkä sellaisille joille on syystä tai toisesta jäänyt traumat seurustelun vipinöistä. Sehän on valitettava totuus, että kaikkea sattuu seurustelun aikana, sekä positiivisia että negatiivisia asioita. Joskus on enemmän riitaa, joskus on vähempi, mutta kunhan rakkaus on aitoa ja oikeaa niin kyllä ne siivet kantavatkin, vaikka joskus tuntuisi ettei tämänkään suhteen kanssa olisi toivoa. :)
Se jännittävä tunne, joka kutkuttaa useinmiten mahanpohjaa, saa uutta tunnetta, jännitettä ja viritelmää elämään, se on ihastumista. Useinmiten ihastuminen on salaista, eikä siitä kerrotakkaan heti kuin parhaimmille ja luotettavimmille kavereille. Heti sitä aletaan miettimään merkkejä, olisiko oma ihastumisen kohde kiinnostunut juuri itsestään. Pitkät katseet, kauniit hymyilyt, pikkuasioista nouseminen kuin pilviin, miten ihana tunnekkaan se on!
Itselläni tuo rumba alkoi jo kesäkuussa 2010 kun kaverini poikaystävän kautta tutustuin Vili nimiseen poikaan. En enään tarkalleen muista kaikkea, mutta sitten alettiin seurustelemaan. Ensin ajattelin kaikkea, että ku ollaa oltu vuosi yhessä niin sinne vuoteen olisi pitkäkin matka. Ennenkuin vietetiin vuosipäivää sitä draamaa syntyi aika tiheääkin tahtiin. Mutta kaikesta sellaisesta ollaan päästy jo eroon ja hyvinhän meillä on mennyt, vaikkakin riitaa onkin aina välillä ollut<3
Mutta se kuuluu seurusteluun että pitää kinata asioista. Mutta se on kyllä jo varmaa et en kyl koskaan Viliä halua menettää ja toivoisin, että oltaisiin aina yhessä!
Toivotaan vain, että tämä tulee kestämään (;
Niin ja teille seurustelukammoisille haluaisin sanoa sen verran, että vaikka teillä olisikin jäänyt pahoja traumoja seurustelusta ja niistä on vaikea päästä yli, niin muistakaa ettei kaikki pojat/tytöt ole samanlaisia kusipäitä kuin mahdolliset exänne ovat olleet! Luottamushan on seurustelun suurin tukipilari, ilman sitä ei pärjää seurustelun kiemuroissa. Mutta onhan se seurustelu ihanaakin, jos osaa valita "pelinappulansa" oikein. :)
En oikein osaa sanoa miksi tälläisen blogin tännekkin väserisin, kait sitten oon niin onnellinen oman poikaystäväni kanssa ja on niin rakastunut olo!


Mä haluun sun tietävän et oot tasan ainoo
Jonka haluan ja jolle annan näin paljon arvoo
En jätä sua koskaan kenenkään varjoon
Sä oot mun bella rakkauteni sulle tarjoon
Mä haluun sun kaa yhteisen tulevaisuuden
Haluan antaa sulle tämän tilaisuuden
Olla onnellinen ja elää mun kanssa
Pitää kädestä kii etten enää oo hukassa
Rakastan sun hymyäs kun oot nii onnellinen
Se saa mut lentoo sä oot vaa nii ihmeellinen
poika jonka aina oon halunnut
Ja oot ihanin kaikista joita oon tavannut
Sä oot mun oma aarteni mä pidän susta huolta
Vielä monen vuoden päästäkin tuun miettiin tätä vuotta
Sä oot parasta mitä mulle on tapahtunut
Vasta nytten mun maailma mulle on avartunut !!!<3

<3 Vili i love you 4ever :)






Tässä nyt muutama kuva kyseisestä aiheesta! ;) 

1 kommentti: